Tunteilua (1.7-2.7.2010)

1.7.2010

3 kuukautta on mennyt. Miten ihmeessä aika hujahtaa kun sitä ei mieti.?Silloin kun toivoo, että se menisi nopeasti, niin se matelee meritähden lailla. Jos ajan pystyisi hidastamaan, niin olisin tehnyt sen jo heti ensimmäisen kuukauden jälkeen. Tänään oli tosiaan ihan viimenen päivä INK:ssa. Olin jo aikasemmin luvannut laittaa viimeisenä päivänä sareen päälle. Ja niin tein. Tänään oli läksiäiset ja sattumoisin lääkärien päivä(en tiedä onko samanlainen kun hoitajien päivä, toisaalta täällä on paljon sellasta mitä ei koskaan tule ymmärtämään...). Leikkurin väki ja lekurit kokoontui lekurien lepohuoneeseen. Siellä oli 2 suklaakakkua ja me tuotiin Päivin kanssa Haldiramista ostettuja paikallisia makeisia. Pojat ja tytöt toi lisää syötävää ja juotavaa huoneeseen. Haikea olo. Juomien aikana minua pyydettiin kertomaan kokemuksistani Kolkatassa ja INK:ssa ja Päiviltä kysyttiin mikä on ollut parasta ja mikä huonointa Kolkatassa. Tämän jälkeen Päivi ja P. Bishnu "korkkasi" ensimmäisen lääkäripäiväkakun ja toisen kakun "korkkasi" Martin ja Soma. Haikea olo. Kuvia otettiin kaikista. NAPS... NAPS... NAPS... Syötiin ja juteltiin ja kyseltiin tuleeko ikävä. Kun kakut ja muut herkut oli nautittu oli aika lähteä. Haikea olo. Ei siinä voinut mitään muuta kun tirauttaa muutama kyynel vaikka kuinka yritin pidätellä. En halunnut itkeä. Joku kuitenkin antoi periksi. Itkin. "Nyt luulette, että olen erittäin pehmo". "Arvasihan sen, että kovan ulkokuoren alta paljastuu herkkä ihminen vaikka kuinka sitä yrittää peitellä" a la Niraj. Oma väki halusi vielä ottaa kuvia. Kaikki yhdessä, pojat ja minä, tytöt ja minä. En halunnut, että tämä loppuu vielä. Olisin voinut jäädä vähän pidempään. Tuntuu, että ei ollut tarpeeksi aikaa tehdä mitä olisi pitänyt tehdä. Oliko tämä tarpeeksi? Oliko tästä mitään hyötyä? Mitä oikeastaan ehdin tehdä? Olisiko vielä pitänyt tehdä jotain? Miten olisin vielä voinut auttaa? Toivoin, että sairaala menestyy. Toivon todella, että kaikki mitä ollaan saatu aikaseksi ei ollut turhaan. Toivon, että joku oppi jotain. Minä ainakin opin paljon kolmen kuukauden aikana. Mitään en ole menettänyt. Tekisin saman uudestaan jos vain saisin mahdollisuuden. Kiitos.

Lisää Kolkatan villistä menosta (a la Elsberi) voi lukea täältä : http://lostinkolkata.blogspot.com/

2.7.2010
Kolkata, lentokenttä.

Tämä päivä on ollut pakkaamista, Marmoripalatsia ja itkemistä. Kolmen kuukauden aika ehtii ostella yhtä sun toista, ehkä vähän liikaakin. Pakkaaminen meni suhteellisen hyvin ja suurimman osan vaatteista jätin pyhättöön ja annoin Elsberille joitakin tavaroita, käyttötavaroita. Päiviltä taisi myös jäädä muutama paita pyhättöön. Kirjauduimme ulos (Päivi kirjautu kokonaan ja minä sain jättää tavarat vielä huoneeseen klo. 17. asti). Sitten suuntasimme Marmori palatsiin. Mielenkiintoinen paikka. Valkoinen iso rakennut keskellä hälinää ja kaaosta. Rauhallinen iso piha, oma pieni eläintarha ja taide aarteita. Sitten minä suuntasin takaisin pyhättöön tunniksi. Haikea olo. Kun Vijay tuli hakemaan minut kentälle niin itku tuli. Tätä paikkaa tulee ikävä. Näitä ihmisiä tulee ikävä. Ihmisiä on jo ikävä. Matkalla kentälle sain puhelun leikkurista. Toby soitti. Halusi toivottaa hyvää matkaa ja pyysi tulemaan takaisin mahdollisimman pian. Juttelin Shatabdin kanssa hetken. Toivotti myös hyvää matkaa ja sanoi ikävöivänsä. Puhelusta ei meinannut tulla mitään kun hän alkoi itkemään. Puhelun päätyttyä koko loppu matka meni itkien. Kentälle päästyä oli jo kaamea päänsärky itkemisestä. Kentällä sain sitten puhelin Manjulta. Juuri kun luulin, että itkeminen loppui tähän. Sanoin Manjulle suoraan, että olen itkenyt koko päivän, joten hän nopeasti toivotti hyvää matkaa ja sanoin lähettäväni hänelle sähköpostia kun pääsen kotiin. Hanat auki uudestaan kentällä. Pelkkää itkua koko päivä. Ei tämä näin pitänyt loppua. Takaisin on kyllä päästävä. Vaikka kaikki tämä on ollut hermoja raastava, niin ei tässä ole kuitenkaan voinut välttyä kyyneliltä kun joutuu lähtemään. Rankkaa tämmöinen touhu. JA kone on myöhässä. Koskaan ei saisi ääneen sanoa mitään.Varsinkaan Intiassa.