Viikko paketissa jo nyt...

Tämä viikko päättyy tähän. Ei tarvitse huomenna tulla töihin kun on WAPPU! Tai siis May-Day! Vallan 2 päivää vapaata putkeen. Ihme on tapahtunut. Tiistain piti olla kans vapaa yleisen lakon takia, mutta jollain ilveellä Proffa sai järjestettyä leikkauksen juuri sille päivälle jonka sitten Martin teki. Kyyti oli mitä hauskin. Päästiin Ambulanssin kyydillä ajelemaan tyhjiä katuja pitkin sairaalaan.


Tiistai oli muutenkin unelma päivä. Tehtiin leikkaus jonka jälkeen päästiin lähtemään ajoissa kotiin. Joka päivä ollaan kotiin päästy seitsemän jälestä vaikka ollaan lähtövalmiudessa jo neljältä. Täällä alkaa toiminta illasta :P.

Päivät menee nopeasti ja muutosta on näkyvissä ainakin leikkurissa. En tiedä johtuuko tämä kaikista avautumisista vai mistä, mutta ihmiset vihdoinkin kuuntelee mitä heille sanotaan. Olen jo toisen kerran saanut kuulla, että olen hyvä opettaja. Epäilen. Professori on kuulemma näin kuullut uusilta instruhoitajilta ja kokeneemmatkin hoitajat ovat sitä mieltä. Kuulemma.

Eilen oli mielenkiintoinen päivä. Proffa oli järjestänyt pienet pippalot Royal Calcutta Golf Clubilla (sai iskettyä 3 kärpästä yhdellä iskulla). Näissä pippaloissa hän halusi esitellä uuden Administraattorin ja meidät (kuukauden jälkeen) ja samalla pitää pienet läksiäiset kun Proffa suuntaa takaisin Englantiin vaimonsa luokse 10 päiväksi. Noh, matka clubille oli jotain uskomatonta. Ensimmäinen taksi ei suostunut viemään meitä sinne kun sinne on "pitkä matka" jouduttiin siis ottamaan toinen taksi. Toinen taksi eksyi ja kysyimme neuvoa paikalliselta pojalta. Pääsimme perille. Kaiken tämän melun ja kaaoksen keskeltä löytyy uskomattoman hiljaisia ja kauniita paikkoja. (Kuvia ei ole kyseisestä paikasta, enkä tiedä onko enää mitään mahdollisuutta saada kuvia paikasa kun clubi on suljettu ulkopuolisilta). Mutta siis perille päästiin ja meidät ohjattiin juhlapaikalle. Paikalla oli kaikki neurokirurgit ja muutama instruhoitaja ja anestesialekurit ja muuta neuron väkeä. Immeisiä oli paikalla n. 20. Jälleen olin tehnyt virhearvioinnin kun päätin laittaa sarin päälle. Kun astuimme ovesta sisään kaikki kirurgit hämmästelivät ja kummastelivat ja miettivät miten olin onnistunut saamaan sarin päälle. Se oli kyllä aikamoinen katseen-kääntäjä-sari :P. Intialaiset on aika kieroja. Ulkoakuori antaa ymmärtää jotain aivan muuta mitä nämä immeiset oikeasti on. Yksi meikäläisen suosikki kirurgeista oli aika kivassa nousussa kun päästiin clubille :D. Aivan ihana.

Mutta nyt Wapun Wiettoon Wiinasten kanssa. ;)

Hyvää Wappua kaikille!

Oi voi...

Menen leikkuriin klo. 9. Kysyn onko leikkauksia tänään, vastaus: "kyllä". Kysyn mitä leikataan, vastaus: "craniotomia". Ok. Sen enenmpää ei kerrottu. Kysyin monelta potilas mahdollisesti tulee, vastaus: "ehkä klo.10". Selma. Salissa mitään ei ollu valmiina. Kello on 10 ja 4 vuotias poika parkuu hissien luona kun hoitajat syö aamiaista. Menen potilaan luo ja kysyn hoitajilta miksi mitään ei ole valmiina jos kerta potilas tulee kymmeneltä. Vastausta ei tullut tälläkertaa. Yritän rauhotella poikaa joka vaan parkuu hissien luona. Ennen kun poikaa voidaan siirtää minnekään täytyy vaihtaa sänkyä. Anteeksi mitä? Poika siirretään toiseen sänkyyn ja odotellaan edelleen hissien luona. Sanon yhdelle instruhoitajista, että siirretään potilas heräämöön. Poika siirrettiin heräämöön heti kun isoäiti oli tullut paikalle. Sali on edelleen laittamatta. Suraavaksi kuuluu: "Sinä laittaamaan salia Heti! Sinä pesulle NYT! Sali valmiiski ennen kun potilas kärrätään saliin!" Hämmästyksekseni huomasin, että kaikki tämä tuli omasta suusta, eikä kenenkään muun. Leikkauksen jälkeen uusi avautuminen, tällä kertaa ruohonjuuri-tasolla, ei jumal-tasolla. Avautuminen oli seuraavanlainen:
"Tiedän, että täällä on kokeneita ja uusia hoitajia, mutta meidän on kuitenkin palattava perustasolle. näin ei saada mitään tehtyä. Kun minä pyydän, että joku tekee jotain, halua että se myöskin tehdään heti eikä juosta minnekään muualle. Kaiken on tapahduttava sillä hetkellä eikä hetkeäkään myöhemmin. Ja vielä, mitä ette näe käsissäni? Aivan. Koruja ei ole. Kaikki sormukset, käsikorut ja kellot on otettava pois ennen kun tulette leikkuriin. Puhelimia ei myöskään pidetä taskuissa. Kirurgi ja anestesialääkäri ovat ainoat henkilöt jotka saavat kuljettaa puhelimia taskuissa! Minulla ei ole kun 2kk aikaa saada jotain aikaiseksi ja haluan myöskin nähdä jonkinlaista muutosta ennen kun lähden. Voimmeko sopia, että tästä päivästä lähtien tehdään asiat hieman eritavalla ja kun minä pyydän, että jotain tehdään niin haluan myös että se tehdään. OK?"
Vastaus tähän kaikkeen oli: "Ok"
Toivottavasti tämä kaikki loppuu kun pääsee takaisin kotiin, takaisin töölöön, takaisin ihanan organisoituun ympäristöön missä hommat hoituu ongelmitta. Tämä en ole minä.

Wohooooooo!

Ihanaa!! Tänään pääsin tekemään sitä mitä tänne olin tullut tekemään, ma olla instrumentti :D. Tuli kotoisa olo olla Martinin oikealla puolella mayon poytä edessä ja toinen instrupöytä sivussa. Ei ollu häslinkiä eikä mitään muuta ylimäärästä hälinää missään. Kaikki suju hyvin mallikkaasti. Näissä puitteissa me oltiin tähtiä ;). Alussa jännitti mennä puikkoihin kun ei ollut mitään mitä on tottunut käyttään. Peittelyiden kanssa piti vähän arpoa, mutta sain senkin sitten jollain ilveellä toimimaan. Pakko myöntää, että olen todella ylpeä meidän tiimistä. Näytettiin näille mistä kana pissii :). Nyt on helpottunut ja tyyni olo. Näillä eväillä eteenpäin.

Lauantain saldo

Lauantai oli mielenkiintoinen työpäivä. Aamulla menin leikkuriin jossa ei tapahtunut mitään. Sisar Manju sanoi, että tulossa olisi 1 trepanaatio klo.11. EHKÄ! Kertoi soittaneensa osastolle ja kysyneensä asiasta, osastolta ei voitu sanoa mitään kun leikkaava kirurgi ei ollut käynyt kierrolla. Ajattelin sitten pistäytyä teholla kun leikkurissa ei mitään tehty. Teholla oli kunnon hälinä päällä. Teholle oli otettu vanha rouva joka oli edellisenä päivänä pyörtynyt ja aamulla oli nukkunut erittäin sikeästi. Teholle tullessa rouva oli osittain tajuissaan, ei pystynyt hengittämään ja sydän kävi kierroksilla. Hoitajia teholla oli sillä hetkellä 3, jotka täyttelivät papereita eikä kukaan kiinnittänyt huomiota rouvaan. Anestesialääkäri laittoi artsikkaa ainakin tunnin verran steriilisti pukeutuneena kunnes Päivi meni ja sujautti artsikan muutamassa minuutissa. Kun rouvalle oli kaikki tarvittavat seurantalaitteet kiinnitetty hoitajia ei sen kummemmin enää kiinnostanut. Lopuksi todettiin, että rouvalla oli sydänperäistä vaivaa ja hänet siirrettiin toiseen sairaalaan. Sitten sisälle tuotiin toinen potilas. Meille kerrottiin, että hän on alhaiset paineet, ei muuta. Papereita ei ollut missään, raporttia ei kerrottu kenellekään, kukaan ei tiennyt mitään kun kysyttiin. Jouduttiin Elinan kanssa hoitamaan tämä potilas kahdestaan kunnes joku hoitajista päätti laittaa hänelle tipan. Mitään ei kuitenkaan ollu valmiina. Kanyyli laitettiin sekavan potilaan käteen eikä tippaa ollu letkutettu saatikka missään lähettyvillä. Täysin epäorganisoitunutta toimintaa! Täytyy seuraavan kerran ottaa videota hoitajien toiminnasta, että pystyy näyttämään miten täällä oikeasti tomitaan.
No, kun olin hetken hoitanut potilaita teholla, niin päätimme mennä lounaalle, jonka jälkeen menin leikkuriin katsomaan josko siellä olisi jotain toimintaa. Trepanaatiota oltiin aloittamassa ja kello oli tällöin jo 14! Kyseisen leikkauksen teki eräs paikallinen itseään täynnä oleva ihastuttava kiryrgi, jolla on maailmaa suurempi ego. Kun leikkaus aloitettiin samalla alkoi kirurgin valitus ja vaatimuksia lenteli sinne sun tänne. Mikään ei kelvannut ja hän halusi kaiken juuri sillä sekunnilla. Hänellä oli 2 instrumenttihoitajaa instrumenteissa! He ovat ainoita hoitajia jotka tämä kirurgi hyväksyy hänen instrumentteihinsa ja heidän on aina oltava kahdestaa instrumenteissa! Toinen hoitajista joutui kuitenkin lähtemään kesken leikkauksen kotiin (kun kotimatka kestää yli 2 tuntia) ja tilalle pesi perehdytyksessä oleva poika, jolla ei ole kokemusta neuron leikkurista. Sillä sekunnilla kun poika astui kehiin alkoi seuraava valitus litannia. "Älä koske siihen, älä tee sitä, älä tee tätä, etkö tiedä mikä tämä on, etkö osaa tehdä mitään". Siinä vaiheessa kun kirurgi pyysi luuvahaa eikä poika tiennyt mitä se on, tämä ihastuttava itsekeskeinen ääliö raivosi pojalle ja sano hänelle ettei hän saa koskea mihinkään ja osoitti hänelle missä hänen tulee seistä leikkauksen loppuun asti tekemättä mitään. Sitte alkoi kirurgin vuodatus, "kesken leikkausksen ei opeteta uusia hoitajia. Heidän pitää tietää mitä tehdään ja mitä instrumentteja käytetään leikkauksissa. Minä en tällasita hyväksy. Hoitajan on tiedettävä mitä instrumentteja minä käytän ennen kun hän tulee mukaan leikkaukseen". Tämä oli viimeinen tikki minulle, joten päätin sitten huomauttaa kirurgille tavastaan kohdella hoitajia (lue. otettiin yhteen). En tiedä kuinka fiksua oli mennä sanomaan ihmiselle vastaa, jonka ego on suurempi kun elämä, mutta hyvältä se loppujen lopuksi tuntui :D. Kerroin toki asiasta Martinille, joka oli sitä mieltä, että hyvä kun sanoin. Päivi ja Elina oli myös saanut kuulla minun ja kirurgin sanojen vaihdosta ja molemmat olivat Martinin kanssa samaa mieltä. Onneksi. Martin oli myöhemmin soittanut Professori Senguptalle ja kertonut minun ja Herra Aurinkoisen "keskustelusta". Martin ajatteli, että parempi kertoa Proffalle ennen kuin kuulee asiasta Ruususelta itseltään. Professori oli ymmärtänyt avautumiseni ja sanonut, että Päviänsäteellä on suuri ego, joka ei jää keneltäkään huomaamatta. Ja sitten Proffa oli kehoittanut minua pysymään kaukana Herra Päivänkakkarasta ja kun hän leikkaa niin en menisi samaan saliin. ohoh! Ensimmäinen kerta kun olen ottanut yhteen kirurgin kanssa. Ja toivottavasti myös viimeinen. Aikomus ei kuitenkaan ole vältellä Herra Auringonkukkaa, mutta en myöskään ole niin itsetuhoinen, että menisin vapaaehtoisesti edes samaan huoneeseen hänen kanssaan. Hullu saa olla, mutta ei tyhmä.
Tämä kaaottisen avautumispäivän jälkeen menimme porukalla (- Martin) shoppailemaan South City ostarille ja siitä sitten Martinin ja Elinan luokse muutamalle.

Ainiin, molemmanpuoleinen krooninen subduraali saatiin tehtyä hieman päälle 3 tunnissa. Nopeeta, vai mitä...?

Sunnuntai

Käytiin Päivin kanssa ajelulla sunnuntaina. Otettiin taksi kotoa ja hurautettiin Howrahin Flower markettiin ja siitä sitten Howrahin sillan yli Howrahiin ja sieltä sitte takas Victoria Memorialiin. Siinä oli meidän ensimmäinen vapaapäivä :D.

Ensimmäinen viikko takana... 12 jäljellä...

Huh! On ollu aika raskas ensimmäinen viikko. Ollaan käyty siellä ja täällä, nähty enemmän ja vähemmän tärkeitä ihmisiä, syöty ja hymyilty ja nyökytelty. Tämmönen PR-homma on yllättävän raskasta, varsinki sillon kun ei ole mitään varsinaista suunnitelmaa mihinkään suuntaan, kaikki tehdään vaan koska on pakko mennä sinne ja PAKKO nähdä tämä ja tämä ihminen ja pakko, pakko, pakko. Ollaan sentään leikkurissakin oltu. En ikinä olis kuvitellu, että se on näin kaaottinen. Ihmiset säntää sinne ja tänne. Sitä ja tätä tarvitaan, pitää mennä hakemaan kilometrin päästä työmaan poikki steriilistä varastosta, no ei nyt ihan kilometrin päästä, mutta pitkän matkan päästä kuitenkin. Mikään ei ole järjestetty niin, että asiat olisi helposti saatavissa. Leikkaukset kestävät useita tunteja. Keskiviikkona kun päästiin leikkuriin niin siellä leikattiin SAV. Se oli jotain aivan järkyttävää katsottavaa. mitään ei ollu valmistettu, kaikki tavarat haettiin sitä mukaan mitä tarvittiin avauksen jälkeen. Avauksiin täällä menee yllättävän paljon aikaa, puhumatta nukutuksista. Keskiviikkona salihenkilökunta pääsi kotiin keskiyön paikkeilla, osa instruhoitajista joutui yöpymään hostellissa kun busseja ei enää mennyt. Täällä ei oikein tunnu olevan työaikoja. Sanottiin vaan, että ne hommat mitä pitää tehdä niin tehdään. Leikkauksia ei pystytä siirtämään toiselle päivälle kun potilaan perheellä ei välttämättä varaa maksaa ylimääräsistä päivistä. Kaikki tekemiset katsotaa potilaan kastin mukaan, mitä enemmän pystyy maksamaan sitä enemmän potilaan eteen tehdään töitä. Tällä hetkellä hoidossa ei taida olla ketään niin varakasta, että jonkun vähempiosaise saisi leikattua ilmaiseksi.Noh hommia ainakin riittää kolmeksi kuukaudeksi. Jos hommat ei lähde rullaamaan kunnolla voi olla, että 3kk ei riitä alkuukaan. Onneksi henkilökunta haluaa kehittää sairaalaa ja ovat avoimia ehdotuksille, kuten ollaan mekin. Yhteistyöllä tästä kyllä selvitään :D.

Lisää kuvia/videoita tulossa :D...

Delhi airport

I've been waiting at the airport for my connestion flight to Kolkata. My flight is late about 4 hours. I've slept about the same amount at the plane when I flew to Delhi. I'm tired and really annoyed about the whole thing. The good thing about the airportis that it's full of people. Colourful people with different ethnic backrounds. Airports are always full of life. I like it. It makes me feel safe in a funny way. I'm not nervous at all about this trip. I have no expectation, so there can be no dissapointments.

Anyway, my first day in India started off quite bad, to be honest. I'm hoping that it would get better when time goes by.

My flight to Delhi was ok. I slept most of the flight, but an hour before landing, I woke up and we were flying over the mountains.I saw something absolutely amazing, right under us were snow-topped mountains and there was a city surrounded by the mountains. Every now and then I saw a flash of a bright light. I wasn't sure if I really saw what I saw, I had just woken up. After a while I noticed a huge mass of clouds and I saw the flash again, there was a thunderstorm above the city. I've never seen anything like that before and I thought that it was beautiful. White topped mountains and a sea of light surrounded by darkness. It looked like a painting. So calm despite the lightnings. I fell asleep after that and woke up when we started to land.