Ajatuksia

Mitään ei kannata koskaan myöntää. Ei varsinkaan sitä jos haluaa jäädä ja jos tuntee olonsa kotoisaksi. Mitään en myönnä.
Viimesiä tosiaan viedään. Viimeiset ärhentelyt ja viimeiset turhautumiset. Olen aikaa sitten siirtänyt kaiken vastuun Manjulle. Olen sanonut hänelle, että hänen tulee jatkaa mitä ollaan yhdessä aloitettu. Yhteistyö on ihananaa silloin kun se toimii. Viikoja on mennyt ja päätä on hakattu seinään jo niin paljon, että mikään ei tunnu enää missään. Viimeviikolla päästiin pois Kolkatasta. Pääsi hengähtämään. Kuitenkin oli koti-ikävä, ei niinkään suomeen vaan takaisin Kolkataan. Pelottavaa. En halua, että tämä loppuu. En halua ajatella koko asiaa. Toki osa minusta haluaa takaisin kotiin, takaisin järjestykseen, takaisin loogisuuteen, takaisin paikkaan missä kaikki toimii ongelmitta. Osa minusta kuitenkin haluaa jäädä kaaokseen, epäjärjestykseen, paikkaan missä mikään ei ole yksinkertaista. En usko, että pystyisin työskentelemään tässä ympäristössä ilman että tulisin hulluksi, mutta hetkeksi voisi kuitenkin jäädä. Vaikka kuukausi lisää tai kaksi.